Lentomäki

26

Det snöar här i Wien! Cool, eli lunta tupruttaa taivaan täydeltä. Onneks tänään on kotipäivä. :)

Mut bloggauksen pointti on tällä kertaa viime viikonloppuna käyty Kulmin lentomäkikisa. Olin siis elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa mäkihyppyä livenä. Ja mitä sitä pienemmästä aloittamaan kuin lentomäestä. Kulmin lentomäki on siis maailman suurin luonnonmäki ja se sijaitsee Tauplitzissa. K-piste on 185 m ja mäkiennätys 215,5 m (sen hyppäsi edellisenä päivänä paikallinen Gregor Schlierenzauer, 19 wee [ joo, oikeesti syntynyt -90 ]).
































Matkaan lähdettiin aamulla Wienistä junalla. Kaksi kertaa jouduttiin vaihtamaan ennen kuin saavuttiin aurinkoiseen Tauplitziniin. Mäki sijaitsee siis täysin keskellä ei mitään. Peltoja, peltoja ja vuoria. Ja tietty toi mäkihyppymäki. Lippu maksoi 17 e. Oltiin paikalla 12 aikoihin, jolloin piti alkaa koekierros. Se alkoi vähän myöhässä, joten meillä oli aikaa etsiä hyviä paikkoja.

Mäkihyppy itsessään oli jotenkin hohdottomampaa kuin mitä odotin. Paremmalta paikalta olisi voinut saada hommasta enemmän irti.. Hyppääjän näki ensimmäisen kerran, kun hän oli jo ponnistanut ja liiteli kohti monttua. Olisin halunnut nähdä (ihan livenä siis) myös laskumäen ja ponnistuksen. Ne piti ensin katsoa screeniltä ja sitten loput livenä. :) Ja olihan siellä niitä "luokattomia" hyppääjiä, jotka hyppäsivät vaan jotain 150 metriä. Oli se paljon kivempaa katsoa niitä, jotka tulee lähemmäs 200 metriä. Niin se vaan on.

Mutta suomalaisille hurrattiin siis aina ihan hurjasti ja yksi naikkonen mun edessä katseli mua aina hieman huvittuneena kun kiljuin kannustuksiani. Mutta hänkin oli ihan mukana, että "Hyvä Suomi!". :) Suomalaiset pärjäsivät kaiken kaikkiaan ihan hyvin. Tami Kiuru ei oikeen pärjännyt, mutta muut ihan jees. Harri Ollihan oli siis toinen! Ja tunnelma oli kyllä ihan uskomaton, kun joku itävaltalainen hyppäsi. Kaikki hurrasivat ja liput liehuivat ympärillä. Ja niitä oli paljon. Tuntui, että paljon olisi saanut tehdä, jos olisi halunnut suomalaisille samanlaista kannustusta. Mutta ihan reilusti kaikki iloitsivat kaikkien hyvistä hypyistä. Onhan niitä kiva nähdä, vaikka ei oma suosikki sitä hyppäisikään. Ja kyllä yleisössä monesti kuuli nimet Harri Olli ja Matti Hautamäki. Eli kyllä pojat tunnetaan. :)


















Palkintojenjaon jälkeen jäätiin vielä hetkeksi hengailemaan siihen alueelle, josta urheilijat poistuvat. Se kannatti, sillä nähtiin Martin Koch (AUT) noin 20 cm päästä ja Harri Olli noin 2 metrin päästä. Harrille huudeltiin kannustuksia, mutta hän ei reagoinut pään pikaista kääntämistä enempää, josta olen hyvin loukkaantunut. Pieni kädenheilautus ei olisi paljoa vaatinut.. Että joo..

































Kisa oli kuitenkin hyvä ja sen voitti paikallinen Gregor Schlierenzauer, josta paikallaolijat sitten sekosivat ihan täysin. :D Tunnelma kaljateltassa (ei, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että paikka oli kaljateltta :D) oli melkoinen ja siellä tanssittiin pöydillä ja hypättiin mäkihyppyä omatekemistä mäistä. Ja siitä ei ole kuvaa, koska olisin kuvaamisellani vain innostanut heitä hienompiin suorituksiin ja.. sitä en halunnut tehdä. :)

Matkalla kotiin draamaa ei puuttunut.. Kaikki alkoi siitä, kun joku jäi junan alle ja sitten tuli ambulanssia, paloautoa ja poliisia paikalle.. Lopulta päästiin liikkeelle, mutta jäätiin kuitenkin keskelle erämaata pakkaseen susien syötäväksi, koska konduktööri ja veturi lähtivät poliisikuulusteluihin. Uusi kuski lähetettiin jostain helikopterilla ja kai sinne veturikin jostain saatiin. Päästiin siis lopulta junaan ja jouduttiin vielä istumaan ykkösluokassa, jossa meille tarjoiltiin minttukaakaota. Huh huh.. Ehdittiin kuitenkin aivan viime minuuteilla seuraavaan junaan, josta piti vaihtaa taas seuraavaan.

Nojoo, ei se ehkä ihan noin mennyt.. :P Mutta jos tosta miinustaa kaiken, mikä kuulostaa "vähän yli hilseen menevältä", niin se on ihan totta. Eli kun juna tuli asemalle, niin se huudatti hurjasti pillejä ja pysähtyi. Joku haettiin sieltä ambulanssilla. Oltiin siis niin kaukana, ettei nähty mitään. Sitten päästiin yksi asema eteenpäin ja venattiin siellä uutta konduktööriä, joka tuli siis taksilla. Ja kaikki muu oli totta. (Minttukaakaot olivat omat. ;)

Nyt jatkuu sitten arki täällä Wienissä. Harkkatöitä tehden ja tentteihin lukien.. Ja vähän tietty hauskaa pitäen. :)